MOPSIN LOGIIKKAA

Työajalla Docka on siis turvallisuusvastaava. Sama, maskuliininen linja jatkuu vapaa-ajallakin, jolloin Docka on metsästyskoira, tarkemmin sanottuna lintukoira. Ja nimenomaan vesilintukoira, sillä Dockalla on onni asua järven rannalla. Iltojensa ratoksi Docka usein päivystää takapihallaan vaapottavia sorsia ikkunaruudun takaa. Syvältä kurkusta kuuluu uhkaavaa murinaa, ja silmät näyttävät siltä kuin hypähtäisivät kuopistaan minä hetkenä hyvänsä.

Voitte varmasti kuvitella, mitä tapahtuu kun takapihan ovi avataan ja Dockalla on vapaa pääsy sorsien kimppuun. Kuvittelunne vain meni todennäköisesti pieleen. Ei, Docka ei syöksy sorsien pyrstösulkiin ja tee niistä selvää jälkeä. Eihän nyt arvonsa tunteva mopsineiti sellaiseen brutaaliin menoon sortuisi! (Paitsi että aina keväisin se sortuu. Noin seitsemänkymmentä kertaa sorsapaistin menetettyään se kuitenkin muistaa että näinhän tämä aina menikin: sorsa katoaa taivaan sineen tai pulahtaa järveen ennen kuin Docka on tuskin ehtinyt kuistilta nurmelle. Mutta tämä jääköön meidän väliseksi salaisuudeksi..) Docka ei TODELLAKAAN arvosta sorsia niin paljoa, että vaivautuisi niiden kanssa lähempään tuttavuuteen. Mahdollisimman suuren hajuraon säilyttäen se mittailee arvokkaana tiluksiaan välittämättä sorsista tuon taivaallista. Silloin on vaikea uskoa, että se ylipäätään on tietoinen niiden olemassaolosta.

Sorsat saavat siis OLESKELLA Dockan takapihalla. Mutta auta armias, jos ne ryhtyvät niin käsittämättömän röyhkeiksi että tulevat syömään isäntäväen tarjoilemaa kuivaa leipää. Silloin on leikki kaukana, ja Docka puolustaa leipäpaloja vaikka henki menisi. Mielenkiintoista kuitenkin on se, että leipäpalat eivät kiinnosta Dockaa vähääkään mikäli sorsia ei näy missään. Taitaa siis olla niin, etten täsyin ymmärrä Dockan logiikkaa vapaa-ajallakaan. Mutta siksihän me ihmiset rakastamme mopsejamme (ja puolisoitamme?) Ettei elämä olisi liian itsestäänselvää vaan aina olisi jotain ihmeteltävää!