Aada-neiti raportoi Punkerossa 3/05 kesäpäivistä näin:

Kesäpäivät Pukarossa 6.8.2005

Minä olen Aada, meidän mopsilauman toiseksi nuorin. Mamma lupasi, että minä saan kunnian kirjoittaa oikein lehteen. On kuulemma meikäplikalla sellainen avarakatseinen näkökulma asioihin (johtuisikohan tuo Aadan itä-länsi –suuntaisista silmistä. mamman huom.) Päästiin meinaten Hermannin kanssa kesäpäiville Pukaroon ihan kahdestaan, kun muilla tytöillä (Helmi-mummu, Elviira ja Saimi-pikkuinen) oli juoksu.  Oli meillä sitten mukana vahvistuksena meitin Fanny ja laumamme parhaat kaverit, kolme bassettia (Linda, Pirkko ja Helga), ettei laumamme vallan liian pieneltä vaikuttaisi. Minä siinä matkalla muistelin, että ne kesäpäivät oli sellainen juttu, jossa sain syödä nakkeja narun päästä ihan hirmuisesti ja hirmuisen nopsaan ja Hermannin mukaan oikeassa olinkin. Ja että paikalla olisi mahdottoman monta mopsi-kaveria isäntineen ja emäntineen. Olihan meitä, ainakin toistakymmentä mustaa ja vaaleata riehukaveria. Yhdellä vanhemmalla ladyllä, Helmi nimeltään, oli niin ihana röyhelömekko päällänsä, että minä melkein vihreäksi kateudesta muutuin.

Sää oli mitä otollisin, kun aurinko paisteli juuri sopivasti, muttei ollut liian kuuma meidän riehua. Ja voi! Kyllä me riehuttiinkin! Oli ihanaa nähdä monta mopsukkaa yhtaikaa ja juosta oikein sielunsa kyllyydestä, Kyllähän noita mopsi-tuttuja näkee näyttelyissäkin, mutta siellä pitää olla soma ja nätti ja käyttäytyä senmukaisesti. Tasaisin väliajoin mamma häiriköi meidän omia touhujamme ja komensi meidät jonkun kummallisen käärmeen lähettyville. Hui! Siitä käärmeestä lähti kyllä tuttua sihinää, mutta se sylki meidän päällemme jotain märkää. Hermanni-veikka minua valisti, että se on vesiletku ja vettä vain, mutta en ole aivan varma uskoisinko tuota.

Herkkujakin oli tarjolla vaikka minkämoista. Ja sitä tipahteli suuhun ihan sopivin väliajoin. Hetken kun zoomaili ympäristöä ja katsasti, jotta kukahan mahtaisi tällä hetkellä napostella. Uhrit oli aika helppo valita. Ei kun kylkeen vaan liisteröimään ja muutama vienonviisto katse, niin johan suussa maistui makkara, pulla tahikka kermakakku. Ja uhreja oli niin paljon, että niistä ei tarvinnut edes tapella, vaan kaikille riitti.

Meitä ei juurikaan kielletty riehumasta, mutta Pirkko- bassetti (joka oli aivan vakuuttunut omasta nälkäkuolema kohtalostaan ja ilmoitti siitä suureen ääneen (joutui olemaan remmissä, koska muutoin olisi buffetti - pöytämme ollut hetkessä tyhjä. mamman huom.)) vaiennettiin hetkeksi, koska mammamme nousi rappusille ja piti jonkun puheen. Puhui tämän kerho-lauman historiasta ja kiitteli vuolaasti kaikkia, oli kuulemma yhdistyksen 10-vuotisjuhla. Kamalan vanha tämä yhdistykseksi kutsuttu, melkein yhtä vanha kuin Helmi – mummelimme ja se on sentäs jo ihan vanha ja hampaaton.

Vaan niin sitä melkein puhti loppui meikäläisistäkin ja pikkuhiljaa me kaikki nelijalkaiset etsiydyimme varjopaikkoihin omien ihmistemme lähettyville ja otimme pikkuisia nokkaunia. Alkoi olla kotiinlähdön aika. Onneksi meille luvattiin, että vuoden päästä pääsemme tällaisille mukaville kesäpäiville uudestaan.

Kesäpäivät 6.8.2005

Mopsiystäviä koolla

Muutkin kuin mopsit olivat makkaran perään..